Vinkkejä

Suurempi varasto takaa raumalaiselle autokauppiaalle kilpailukykyä ja tyytyväiset asiakkaat!

Reilun kolme vuotta Raumalla toimineella Sata-Autolla kauppa käy kuumana. Vaihtoautojen lisäksi nykyaikaisten premium-autojen myyntiin erikoistunut liike on onnistunut moninkertaistamaan varastonsa ja liikevaihtonsa lyhyessä ajassa, ja suuri kiitos tästä kuuluu Handlarfinansille.

– Kokeilimme Handlarfinansin palveluita kertaluonteisesti, ja sen jälkeen yhteistyö on jatkunut jopa viikoittaisena. Olemme olleet palveluun niin tyytyväisiä, ettei vaihdolle tai kilpailuttamiselle ole edes ollut tarvetta, kertoo Sata-Auto Oy:n yrittäjä Jere Lehtinen.

Sen lisäksi, että Handlarfinans on kiihdyttänyt yrityksen kasvutavoitteita, säästää yhteistyö myös pienyrittäjän arvokasta aikaa autokaupan arjessa.

– Kun teemme ostoja Handlarfinansin kautta, voimme olla varmoja siitä, että viestintä on nopeaa, ja saamme rahoituspäätökset aina vuorokauden sisällä. Arvokasta on myös se, että kun teemme ostoja Handlarfinansin sisaryhtiö AMCAPin kautta, autot tuodaan suoraan liikkeen pihaan, eikä minun tarvitse käyttää aikaa autojen hakemiseen!

Vaihtoautoja myydessä autokauppiaan on kannattavaa laajentaa ostonsa myös Suomen markkinoiden ulkopuolelle, mutta laajemmat markkinat tuovat mukanaan paljon aikaa vieviä paperitöitä ja maahantuontiprosessin. Handlarfinans mahdollistaa laadukkaiden autojen tuonnin kaikkialta Euroopasta, ja asiantuntevat kumppanit pitävät prosessin nopeana ja luotettavana.

Saumaton rahoitus ja laajat ostomahdollisuudet takaavat autokauppiaalle suuremman ja kilpailukykyisemmän varaston, ja sitä kautta suuremman liikevaihdon lisäksi myös tyytyväiset asiakkaat.

– Mitä enemmän varastossa on autoja, sitä varmemmin voimme taata jokaiselle asiakkaalle varmasti mieluisat kaupat.